Mikä ihmeen
Tonttupäivä?

Olipa hassu kysymys, mutta kiva kun kysyit! No, jokainen meistä haluaa olla ainakin joskus tonttumaisen hyväntahtoinen, sympaattinen, jopa epäitsekäs otus, eikö vain?

Tonttupäivän ajatuksena on kannustaa ja rohkaista meitä jokaista hyviin tekoihin tutuille ja tuntemattomille osoittaen, että arjen onni ja merkityksellisyyden tunne syntyy antamisen ja auttamisen ilosta, eli hyvistä teoista muille tehtynä.

Maailman ensimmäistä Tonttupäivää vietettiin 1.12.2019. Hyvien tekojen Tonttupäivää vietetään jälleen 1.12.2022, jolloin haastamme kaikki, sinutkin mukaan tekemään hyviä tekoja lähimmäisille ja kanssaihmisille. Tonttupäivästä käynnistyy koko joulukuun ajan jatkuva tonttuliike.

Vain tonttu
auttaa ilmaiseksi

Hyvän tekeminen ja lähimmäisen auttaminen on järjettömän helppoa. Rohkaistu siis toimimaan tavalla joka saa aikaan positiivista ja ilmaista hyvää esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

Aloita jokainen päivä tekemällä jotakin hyvää toiselle

Kehu muita, jotta saat heidät hymyilemään ja päivän loistamaan

Jaa muiden kanssa asioita, joista itse pidät

Anna muiden nauttia parrasvaloista

Ole apuna silloin kun toinen epäonnistuu

Soita yksi hyvän mielen puhelu kelle vain

Kysy saanko olla avuksi?

Ollaan siis ihan tonttuina, vaikka koko joulukuu.

#tonttupäivä #tonttuhommissa #tonttuteko